Omenainen korvapuusti

Omenainen korvapuusti

 

Syksy on parasta aikaa kanelipullille (vaikka maistuvathan ne ihan liian hyviltä ympäri vuodenkin 🙈) ja ensi maanantaina vietetään kansainvälistä kanelipullapäivää! Nyt, lokakuun ensimmäisenä päivänä, on täydellinen hetki leipoa pullia ja nauttia täysillä kauniista syksystä 🍂🥰


Olin tekemässä korvapuusteja, kun ajattelin, että olisi ihana käyttää isovanhemmilta saatuja omenoita tähän(kin)! Niinpä syntyi alla oleva super helppo omenainen korvapuusti resepti. Omenat tuo ihanasti pehmeyttä ja makua kotoisan kanelipullan rinnalle.

OMENAINEN KORVAPUUSTI


5 dl maitoa
50 g kuivahiivaa
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 1/2 tl suolaa
n. 900 g vehnäjauhoja
150 g voita

Täyte:
100 g voita
1 dl sokeria
2 rkl kanelia

2-4 omenaa
1 tl muskottipähkinää
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa


Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon muna, sokeri, kardemumma ja suola.

Lisää jauhot pikkuhiljaa sekoittaen. Lisää lopuksi pehmeä voi taikinaan ja alusta taikinaa kunnes se on tasaista eikä jää käsiin kiinni. Anna kohota liinan alla noin 20 minuutin ajan.

Sekoita kulhossa yhteen sulatettu voi, sokeri sekä kaneli. Kauli pullataikina levyksi ja levitä täyte päälle.

Kuori omenat ja leikkaa ne pieniksi paloiksi. Lämmitä pannulla reilu määrä voita ja lisää omenat pannulle. Mausta muskottipähkinällä, kanelilla ja kardemummalla. Paista omenoita pannulla kunnes ne ovat sopivasti pehmenneet.


Levitä omenat taikinan ja täytteen päälle. Kääri levy rullaksi ja halkaise rulla pituussunnassa keskeltä. “Letitä” taikina ja aseta voideltuun leipä- tai kakkuvuokaan.


Paista uunin keskitasolla n. 175C asteessa kunnes pinta on kultainen eikä taikinaa jää tikkuun.

Turkulaisen kirjoittajan Alessia Moborgin suonissa virtaa neljäsosa italialaista ja neljäsosa ruotsalaista verta. Tämä maailmankansalainen on vieraillut lähes kaikissa maailman maanosissa, ja tuokin matkoiltaan inspiraatiota omaan kokkailuun. Alessialla on silmää kauneudelle ja se näkyy myös hänen leipomuksissaan. Seuraa Alessian kauniita hetkiä Instagramissa.