Koukuttava suklaahippupannukeksi

Koukuttava suklaahippupannukeksi

Jos rakastat pehmeitä, vastapaistettuja suklaahippukeksejä, on tätä herkkua vaikea vastustaa. Taivaallinen pannukeksi sopii jaettavaksi ystävien kesken vaikkapa brunssilla!

Resepti


Taikina

175 g voita (+ voiteluun)
2½ dl ruokosokeria
1¼ dl sokeria
1 kananmuna
1 kananmunan keltuainen
2 tl vaniljauutetta
5 dl vehnäjauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
200 g maitosuklaahippuja
3 rkl kondensoitua karamellisoitua maitoa


Tarjoiluun

vaniljajäätelöä


Sulata voi kattilassa ja anna jäähtyä. Sekoita voisula ja sokerit tasaiseksi. Vatkaa joukkoon kananmuna, keltuainen sekä vaniljauute. Sekoita joukkoon jauhot, ruokasooda ja suola. Kääntele lopuksi joukkoon maitosuklaahiput.


Voitele uunivuoka (tai Heirol Royal Pearl paistinpannu) ja painele keksitaikina pannun pohjalle tasaiseksi levyksi. Lusikoi päälle kondensoitu karamellisoitu maito.


Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 minuutin ajan, kunnes keksi hieman ruskistuu. Älä paista liian pitkään, ettei taikina kuivahda.


Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua. Tarjoile pannulla vaniljajäätelön kanssa. Käytä apuna puulusikkaa tai -lastaa. Mikäli kaikki ei kulu yhdeltä istumalta, tulee leivonnainen siirtää muuhun säilytysastiaan.