Kesäkukkakeksit

Kesäkukkakeksit

Värikkäät ja eloisat kesäkukkakeksit! Näihin kekseihin tarvitaan vain 3 ainesosaa ja alle 10 minuuttia uunissa. Niiden päällä on 4 ainesosan kuorrutus, mikä tekee niistä superhelppoja tehdä minä tahansa kesäpäivänä!

Resepti


2,5 dl jauhoja
115 g voita
1,2 dl tomusokeria


Mittaa kaikki kolme ainesosaa. Varmista, että voi on huoneenlämpöistä ja sekoita kaikki keskenään. Pyörittele palloksi, peitä muovikelmulla ja laita jääkaappiin vähintään 1 tunniksi. Ota se 1 tunnin kuluttua jääkaapista ja lämmitä uuni 175 asteeseen. Anna taikinan olla huoneenlämmössä vähintään 20 minuuttia. Pyöritä taikinasta 7 pienempää palloa. Aseta ne uunipellille. Laita uuniin 7 minuutiksi. Ota ne pois uunista ja paina ne lautasella litteiksi ja laita takaisin uuniin vielä 1-2 minuutiksi. Anna niiden levätä uunista otettuna 5 minuuttia ja paina sitten muotilla kukkien muoto. Anna niiden jäähtyä 10 minuuttia ja irrota jäljelle jäänyt keksi kukkamuodon ympäriltä ja aseta kukkakeksit jäähdytysritilälle.

Kuorute


25 g voita (huoneenlämmössä)
1 dl tomusokeria (tai tarpeen mukaan)
1 rkl maitoa
1 tl vaniljauutetta
1 tl elintarvikeväriä (tai tarpeen mukaan)
(Toista jokaisen värin kohdalla)


Lisää kulhoon voi, tomusokeri ja maito. Sekoita, kunnes ne ovat yhdistyneet ilman kokkareita. Lisää vaniljauute ja haluamasi elintarvikeväri. Laita kaikki värit pursotinpusseihin, joissa on pieni pyöreä tylla. Yksi väreistä ( minä käytin keltaista) tulee olla suurella pyöreällä tyllalla kukkakeksin keskiosan koristelua varten.

Hyvää Kesää!

Nicole