Sitruunainen juustokakku marenkihunnulla

Sitruunainen juustokakku marenkihunnulla

Taitava kotileipuri @ilonamakarona pääsi testaamaan anodisoitua irtopohjavuokaamme. Ja siitä syntyikin somehitti!

Jaoimme kuvia 
instargram-tilillämme ja saimme paljon kyselyjä reseptistä. Joten tässä olkaa hyvät, ihanan sitruunainen juustokakku marenkihunnulla!
Ja iloitsemme tietenkin, että kevään kuningatar sitruuna, on tässäkin reseptissä pääroolissa.

JUUSTOKAKKU


200 g digestive-keksejä
100 g voisulaa 
400 g maustamatonta tuorejuustoa 
130 g sokeria
2 tl sitruunan mehua
1 sitruunan kuori raastettuna
1 tl vaniljasokeria 
2 kananmunaa 
1 kananmunan keltuainen 
200 g smetanaa (25%>)


Ohje

Blendaa keksit muruiksi ja sekoita voisulan kanssa. Vuoraa irtopohjavuoan pohja ja reunat leivinpaperilla. Painele keksi-voi-seos vuoan pohjalle. Paista keksipohjaa 160 asteessa noin n.10min. Anna jäähtyä. 

Yhdistä kulhossa notkistettu tuorejuusto, sokerit, sitruunan mehu ja kuoriraaste. Sekoita tasaiseksi. Lisää munat ja keltuainen yksi kerrallaan ja sekoita massa tasaiseksi jokaisen jälkeen. Lisää lopuksi smetana ja sekoita tasaiseksi. 

Kaada seos jäähtyneen keksipohjan päälle ja paista uunin keskitasolla 160 asteessa 30-40 min. Kakku on valmis, kun reunat ovat kiinteät, mutta keskiosa vielä vähän hyllyy. Käytä vesihöyryä tasaisen lopputuloksen saamiseksi. Ohje alla. 

Kaada pellille vettä ja aseta pelti alimmalle tasolle. Nosta kakku keskitasolle ritilän päälle. Suojaa ritilä leivinpaperilla, jotta irtopohjavuoasta ei pääse valumaan rasvaa uunin alaosiin. 

LEMON CURD JA MARENKIHUNTU


Lemon curd:

2 keltuaista 
110 g sokeria
60 g vettä
60 g sitruunan mehua
1 sitruunan kuori raastettuna
4 tl maissitärkkelystä 
hyppysellinen suolaa
50 g voita

Marenki:
5 valkuaista
2,5 dl sokeria   


Ohje

Yhdistä kasarissa keltuaiset, sokeri, vesi, sitruunamehu, sitruunan kuoriraaste, siivilöity maissitärkkelys ja suola. Kuumenna seosta keskilämmöllä koko ajan sekoittaen 7-8 min kunnes seos sakenee. Ota pois liedeltä ja sekoita joukkoon voi. Siivilöi halutessasi kuoriraaste pois tahnasta. Siirrä tahna toiseen astiaan, anna jäähtyä, peitä kelmulla ja säilytä jääkaappissa. Käytä kakun päällä vasta kun tahna on täysin jäähtynyt.


Mittaa valkuaiset ja sokeri kuumuutta kestävään kulhoon. Kuumenna kulhoa vesihauteessa, niin ettei kulhon pohja osu veteen. Vatkaa kuumentamisen aikana valkuaisia, kunnes niiden lämpötila on 60 astetta tai kunnes sokerikiteet ovat täysin sulaneet. Kaada vaahto toiseen kulhoon (esim. yleiskoneen kulhoon) ja vatkaa kunnes vaahto on kädenlämpöistä. Tähän menee 10-15min. Levitä marenki hunnuksi kakun päälle ja liekitä halutessasi pintaan väriä.