Linssi- ja halloumi salaatti

Linssi- ja halloumi salaatti

Syksy on värien puolesta ihana vuodenaika, vaikka sataakin paljon. Silloin vietän enemmän aikaa keittiössä ja mieli tekee kokeilla jotakin uutta.

Kävimme kesällä Kreikassa. Ihanien maisemien lisäksi saimme nauttia todella hyvästä ruoasta. Kreikkalaiset käyttävät mausteita taidokkaasti ja sainkin maistella mitä erikoisempia mutta yksinkertaisia yhdistelmiä.


Kreikkalainen ruoka on terveellistä ja ihanan värikästä.

LINSSIHALLOUMISALAATTI


200g linssejä
yksi kasvisliemikuutio
5 rkl oliiviöljyä
2 punasipulia, leikattuna pieniksi paloiksi
2 valkosipulia, murskattuna
3 porkkanaa, leikattuna pieniksi paloiksi
1 varsiselleri, leikattuna pieniksi paloiksi
300 g kirsikkatomaatteja
yhden sitruunan mehu
kourallinen pinaattia
1 rkl punaviinietikkaa
nippu basilikaa
250 halloumi leikattuna siivuiksi
4 rkl vihreää pestoa
merisuolaa ja vastarouhittua mustapippuria


Keitä linssejä kasviliemikuutiolla maustetussa vedessä. Jätä linssi napakaksi, siihen menee n. 15-20 min.

Sillä välin, lämmitä 4 rkl oliiviöljyä paistinpannussa keskilämmöllä. Lisää sipulit, valkosipulit, porkkanat ja varsiselleri. Paista keskilämmöllä n. 10 minuuttia.

Lisää halkaistut kirsikkatomaatit ja kypsät linssit, hauduta 5 minuuttia.
Lisää sitruuna mehu, viinietikka, pinaatti ja basilikan lehdet. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan. Anna jäähtyä.

Paista halloumiviipaleita keskilämmöllä pinnoitetussa pannussa kaksi minuuttia/puoli ilman öljyä, kunnes pinta on kauniin ruskea.

Sekoita jäljellä oleva öljy linssien sekaan, tarjoile halloumiviipaleiden kanssa, viimeistelee pestolla.