Kardemummapullat ruskistetulla voilla

Kardemummapullat ruskistetulla voilla

Olen Tukholmassa syönyt elämäni parhaimman kardemummapullan, jonka jälkeen olen metsästänyt toista yhtä hyvää kaikkialta! En kuitenkaan ole löytänyt etsimääni, joten päätin tehdä kardemummapullaa itse. Tämän reseptin pullat veivät minut takaisin herkullisimpaan hetkeen!

KARDEMUMMAPULLAT



Taikina:
5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 kananmunaa
3 dl sokeria
väh. 24 g kardemummaa
2 tl suolaa
n. 16 dl vehnäjauhoja
200 g voita

Täyte:
225 g pehmeää voita
2 dl fariinisokeria
24 g kardemummaa
2 tl vaniljasokeria

Sokeriliemi:
1/2 dl vettä
1/2 dl sokeria
n. 1 rkl sitruunanmehua
yhden sitruunan kuori raastettuna

Lisäksi:
1 kananmuna
ruokosokeria


Lämmitä maito kasarissa kädenlämpöiseksi ja murenna sekaan hiiva. Lisää kananmunat, sokeri, kardemumma ja suola ja sekoita.
Lisää jauhoja vähitellen kokoajan vaivaten. Lisää pehmeä voi joukkoon jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa. Jatka vaivaamista, kunnes taikina irtoaa käsistä ja kulhon reunoilta.
Anna taikinan kohota liinan alla n. 1 tunti.

Sekoita täytteen ainekset kulhossa.

Lisää jauhoja leivonta-alustalle. Jaa taikina neljään osaan ja kauli osa kerrallaan tasaiseksi levyksi. Levitä 1/4 täytteestä palettiveitsellä ja taita levy kaksinkerroin.

Leikkaa levystä n. 2 cm suikaleita. Leikkaa suikale keskeltä pitkittäin puoliksi niin, että yläosasta jää n. 1 cm kiinni. Kierrä nauhat toistensa ympärille ja kiepauta pöytää vasten niin, että yläreuna taittuu pullan alle piiloon. 

Voitele pullat kananmunalla ja paista 225 °C uunissa n. 10 minuuttia. Pullat saavat jäädä pehmeäksi. 

Kiehauta tässä välissä sokeriliemen ainekset kasarissa sekoittaen, kunnes sokeri on sulanut. Voitele uunituoreet ja lämpimät pullat sokeriliemellä ja ripottele pinnalle hieman ruokosokeria.

Nosta pullat jäähdytysritilälle, jossa ne jäähtyvät tasaisesti eivätkä kerää kosteutta. Säilytä pullia pussissa, jolloin ne pysyvät pehmeinä muutaman päivän ajan.

Silikoninen leivonta-alusta helpottaa huomattavasti leivonnassa! Tasot saa pidettyä puhtaana ja alustan päällä on helppo kaulia taikinaa. Käytän taikinan leikkaamisessa aina taikinakaavinta, se on helppo käyttöinen, eikä ole liian terävä, jolloin alusta saattaisi kärsiä.

Ruskistettu voi


Voit käyttää pullien täytteessä normaalin voin sijaan ruskistettua voita. Alla helppo ohje! 

Kuumenna teräskasari kuumaksi. Lisää voi ja sulata keskilämmöllä. Käytä mielellään vaaleata kasaria, jotta näet värin muuttuvan!
Sekoita usein ja seuraa, kun voi alkaa hitaasti hautua, kuplia ja viimein vaahdota päältä.

Voin väri muuttuu hitaasti keltaisesta paahdetun ruskeaksi. Jatka sekoittamista, kunnes pohjalla olevat pienet palaset ovat tasaisesti ruskistuneet.

Täytä kulho jäillä. Lisää päälle pienempi kulho ja kaada ruskistunut voisula kulhoon. Vatkaa, kunnes voi on kiinteytynyt. Jäät auttavat voin jäähtymisessä. Säilytä voi tiiviissä rasiassa jääkaapissa. 


Olen halunnut tehdä ruskistettua voita useamman vuoden ajan, mutta jostain syystä en vain ole saanut aikaseksi! Törmäsin uuden lempi Instagram-tilinireelsiinruskistetun voin valmistuksesta, ja jotenkin video sai mahdottoman tuntumaan niin helpolle, että ei ollut enää syytä olla testaamatta. Ja turhaan olinkin odottanut monta vuotta; ruskistettu voi oli niin helppo valmistaa! Onhan se myös aivan taivaallisen hyvää esim. sellaisenaan hyvän leivän päällä, mutta ei sitä kyllä ihan kokoajan voi syödä…! Haha!

Turkulaisen kirjoittajan Alessia Moborgin suonissa virtaa neljäsosa italialaista ja neljäsosa ruotsalaista verta. Tämä maailmankansalainen on vieraillut lähes kaikissa maailman maanosissa, ja tuokin matkoiltaan inspiraatiota omaan kokkailuun. Alessialla on silmää kauneudelle ja se näkyy myös hänen leipomuksissaan. Seuraa Alessian kauniita hetkiä Instagramissa.