Maalaisunelma

Maalaisunelma

Lapsuuteni aikana vierailimme vuosittain suomessa. Rooman hälinästä oli ihanaa päästä suomen rauhalliseen ja puhtaaseen luontoon. Kummitätini mökki sijaitsee Taivassalossa ja vietimme viime viikonlopun siellä. Nautin suunnattomasti ulkona vietetystä ajasta ja pienen jahkailun jälkeen uskallauduin jopa mereen uimaan! (Kaikki, jotka tuntevat minut tietävät että pelkään hirveästi kaloja ja kasveja!)

Söimme kummisetäni savustamaa lohta ja maukkaita vihanneksia heidän omasta kasvimaasta. Voi miten ihanaa on nauttia tuoreista oman maan antimista! Joku päivä minäkin alan kasvattamaan omia vihanneksia kotona, se on ihan unelmani! Nyt on jo hyvä alku, sillä sain kotiinvietäväksi kaksi tomaattipuuta!

Ihana Labradoodle pentumme Ebba rakastaa, kun hän saa juosta vapaana ja olikin illan juoksemisen, uimisen ja saunomisen (kyllä, hän tuli itse saunan ylälauteelle!) jälkeen todella väsynyt ja nukahti saman tien. Pakko sanoa, että meillä oli ihan sama! Kyllä saunomisen, uimisen, hyvän ruoan ja loputtomien naurujen jälkeen nukkuu hyvin!

Abbracci,

Cristina